Aloitussivu / Ajankohtaista / Väestörekisterikeskus ja maistraatit tiedottavat: Kunnallisvaalien äänioikeusilmoituskorttien postituksessa ongelmia

Väestörekisterikeskus ja maistraatit tiedottavat: Kunnallisvaalien äänioikeusilmoituskorttien postituksessa ongelmia

Koskee henkilöitä, jotka ovat tehneet muuttoilmoituksen maistraatille paperilomakkeella kesä-syyskuun aikana (ennen 7.9.2012), ja muuttaneet Sisä-Suomen tai Itä-Uudenmaan maistraatin toimialueella oleviin kuntiin. Luettelo kunnista on tämän tiedotteen lopussa.

28.10.2012 toimitettavien kunnallisvaalien äänioikeusilmoituskorttien tulisi olla perillä kaikilla äänioikeutetuilla, joilla on väestötietojärjestelmässä osoitetieto, viimeistään perjantaina 5.10.2012. Ilmoituskortteja on tulostettu ja postitettu kaiken kaikkiaan 4.307.881 kappaletta.

Ilmoituskortilla mainittu äänestyskunta ja vaalipäivän äänestyspaikka määräytyvät sen osoitteen perusteella, joka on merkitty perjantaina 7.9.2012 äänioikeutetun vakinaiseksi asuinosoitteeksi väestötietojärjestelmään. Henkilön kotikunta ja vakinainen asuinosoite rekisteröidään väestötietojärjestelmään muuttoilmoituksen perusteella. Mikäli äänioikeutetulla ei ole vakinaista asuinosoitetta, ilmoituskortti postitetaan väestötietojärjestelmässä mahdollisesti olevalla, henkilön itsensä ilmoittamalla muuntyyppisellä osoitteella, esimerkiksi postiosoite tai tilapäinen asuinosoite.

Väestörekisterikeskuksessa sekä Sisä-Suomen ja Itä-Uudenmaan maistraateissa on huomattu muuttoilmoitusten käsittelyprosessissa olleen puute, jonka takia ko. maistraatit eivät ole päässeet käsittelemään noin 350:ä aikavälillä 9.6.2012 – 7.9.2012 lomakkeella tehtyä muuttoilmoitusta. Näin ollen ne ovat jääneet huomioimatta kunnallisvaalien äänioikeusrekisteriä perustettaessa ja ilmoituskortteja valmistettaessa.

Maistraatit ovat nyt käsitelleet suurimman osan huomioimatta jääneistä muuttoilmoituksista. Näitten muuttoilmoitusten käsittelyn yhteydessä äänioikeusrekisteriin on korjattu tieto henkilön äänioikeuskunnasta ja/tai vaalipäivän äänestyspaikasta (äänestysalueesta). Jokaisesta korjauksesta ja sen asiaperusteesta ilmoitetaan äänioikeutetulle kirjallisesti.

Mikäli maistraatin lähettämä Ilmoitus äänioikeudesta kunnallisvaaleissa -kortti ei ole tullut perille perjantaihin 5.10.2012 mennessä ja äänioikeutettu tietää tehneensä muuttoilmoituksen lomaketta käyttäen edellä mainitulla ajanjaksolla, tulee välittömästi ottaa yhteyttä maistraattiin ja pyytää tältä selvitystä omasta äänioikeudesta. Maistraatti voi tuolloin antaa äänioikeutta koskevat tiedot puhelimitse ja pyydettäessä lähettää kirjallisen, äänioikeusrekisteristä tulostetun otteen.

Mikäli ilmoituskortti on tullut perille mutta väärillä tiedoilla, eli ilmoituskortilla kerrottu tieto äänioikeuskunnasta ja/tai vaalipäivän äänestyspaikasta ei vastaa ajallaan tehtyä muuttoilmoitusta, tulee välittömästi ottaa yhteyttä maistraattiin ja pyytää tältä selvitystä omasta äänioikeudesta.

Äänioikeusrekisteri tulee lainvoimaiseksi tiistaina 16.10.2012 klo 12, minkä jälkeen siihen ei voida tehdä muutoksia.

Maistraattien ja niiden yksiköiden yhteystiedot:

 www.maistraatti.fi tai paikalliset puhelinluettelot

Sisä-Suomen maistraatin toimialueen kunnat: Akaa, Hämeenkyrö, Hankasalmi, Ikaalinen, Jämsä, Joutsa, Juupajoki, Jyväskylä, Kangasala, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kihniö, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Lempäälä, Luhanka, Mänttä-Vilppula, Multia, Muurame, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Parkano, Petäjävesi, Pihtipudas, Pirkkala, Punkalaidun, Ruovesi, Saarijärvi, Sastamala, Tampere, Toivakka, Urjala, Uurainen, Valkeakoski, Vesilahti, Viitasaari, Virrat, Ylöjärvi, Äänekoski.

Itä-Uudenmaan maistraatin toimialueen kunnat: Askola, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Lapinjärvi, Loviisa, Mäntsälä, Myrskylä, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Sipoo, Tuusula, Vantaa.

VÄESTÖREKISTERIKESKUS 28.9.2012 

Timo Salovaara, tietopalvelupäällikkö
puh. 050 344 3111
sähköposti timo.salovaara(at)vrk.fi